Käytiin eilen molempien tyttöjen kanssa pitkästä aikaa jäljestelemässä. (Leudon helmikuun -ja koko talven- etuja...Jotka kyllä mielellään vaihtaisi pakkaseen ja lumikinoksiin. ) Kuuralla oli pellolle tallattuna kaksi neliömetrin kokoista namiruutua. Saatuaan jälkivermeet ylleen Kuuris painoi heti nenänsä maihin ja oli muutenkin kovasti sen näköinen, että hän on hajulla näistä hommista. Ja kovin tehokkaasti Kuura hakikin ruudun reunat ja keskittyneesti etsi namit alueelta. Tokalla ruudulla sama homma. Nyt jopa onnistuin ehkä keskeyttämään hommat ennen minkäänlaista keskittymisen herpaantumista; välillä olen tupannut venyttämään näitä treenejä liian pitkiksi, jolloin Kuura rupeaa jo selvästi väsymään ts. keskittyminen loppuu kesken. Loppupalkkana oli iltaruoka.
Gidda pääsi jäljestämään mutaiselle ja saviselle pellolle. Jälki oli lyhyt, jotakuinkin 50 metriä pitkä suora, jolla oli neljä keppiä. Ikää jäljellä puoli tuntia. Tässä vaiheessa ilta oli jo pimentynyt, joten otsalamppu jouduttiin ottamaan käyttöön. Me ei olla paljoa tällaisia "savipeltojälkiä" tehty, joten olikin mielenkiintoista nähdä, miten homma menee. Myötätuuli oli aika kova (yöllä kuulema oli myrskynnytkin) ja alustana tosiaan tuollainen liukas, upottava, möykkyinen savipelto, joten allekirjoittaneella oli täysi työ pysyä siellä edes pystyssä. Alku meni vähän hakemiseksi, Gidda löysi kyllä jäljen alun, mutta hukkasi sen melkein samantien ja joutui pitkään hakemaan oikeaa suuntaa. Kun Giddis sitten jälken lopulta löysi, niin hyvin tarkasti se sillä myös pysyi koko matkan ajan. Liekö olosuhteet sitten sen verran Giddalle haastavat, että mahdollisuuksia tohottamiselle ja kaahottamiselle ei ollut, vaan piti ihan oikeasti keskittyä..? Kaikki kepit löytyivät (jee!), tosin maahanmeno oli Giddalle selvästi vastenmielistä, ja se yrittikin aluksi tarjota vain seisomista keppien kohdalla (kuka nyt saviselle pellolle viitsisi ehdoin tahdoin makaamaan mennä?), mutta suostui kuitenkin neuvottelun jälkeen näyttämään ne kepit ihan oikeallakin tavalla. Ja vikalla kepillä oli sitten tutusti palkkana iltaruoka.
Hyvä mieli jäi molempien tyttöjen treeneistä, ja kovin tyytyväisiltä sekä Gee että Kookin näyttivät päästessään pitkästä aikaa nenätöihin. Ihmisillä vain meni sitten kotona tunnin verran aikaa savisten ja mutaisten vaatteiden, kenkien ja hihnojen puhdistamisessa...