Ljubljanaan vievän moottoritien varressa on mäennyppylä, jota aina ohiajaessa ollaan ihasteltu. "Vähänkö hieno! Pääseeköhän tonne? Joskus vielä käydään tuolla!" Ja se joskus oli eilen. Suuntana siis Slovenia, Nanos.

Tonne siis:

Ja tästä lähettiin kiipeämään (autolla siis vielä tässä vaiheessa)...

Ja kiipeämään... (Tie ei leveillyt leveydellään, eikä kaiteita tunnettu - takapenkkiläistä meinasi pikkasen ruveta huimaamaan, vaikka kuskilta tulikin käskytystä ihailla maisemia...)

Matkan varrella oli joku entinen sotilas-paikka (?), ja piikkilanka-aidat sekä vartiokopit löytyivät vielä paikoiltaan:

 

Yhden risteysmietinnän (tännekö vai minnekö?) ja hiekkatiepätkän jälkeen löydettiin autolle sopiva parkkipaikka. Ja perillä oltiin:

Eli ei muuta kuin talsimaan. Eikä ollut maisemissa valittamista. En vaan jaksa olla ihastelematta näitä karun kauniita seutuja:

Polun reunalta aukeni näkymät aika...noh, pitkälle:

Paikalta löytyi kirkkokin, Church of st. Hieronim:

Ekoja merkkejä ko. kirkosta on peräisin 1300-luvulta, mutta nykyisen kokonsa ja muotonsa se sai ilmeisesti joskus 1500-luvun lopulla. Triesteläiset merimiehet lahjoittivat kirkolle öljyä, jonka avulla kirkko valaistiin öiseen aikaan. Samalla laivat saivat apua suunnistamisessa.  

Polun varrelta löytynyt hautakivi:

Gids:

Koo:

Ja sama toistepäin. Koo:

Gids:

Matkalla huipulle:

Kirkolla pysähdyttiin pikaiselle juomatauolle. Vesitankkauksen jälkeen jatkettiin kipuamista. Muutamia ihmisiä ja koiriakin tuli vastaan, mutta aika lailla omassa rauhassa tuolla sai kulkea.

Kirkko jäi taakse:

"Ai, tänne ois päässy autollakin!" :F

Sitten tuntuikin siltä, että muutama pisara osuu otsaan. Ja pari pisaraa enempi. Jatkettiin kuitenkin matkaa, vaikka taivas näyttikin tummenevan. No, taivaalta rupesikin sitten ripsimään - lunta! Sitkeästi jatkettiin kuitenkin eteenpäin, kunnes jossain vaiheessa päätettiin jättää huipun valloitus seuraavaan kertaan ja kääntyä takaisin. Muutama sata metriä jäi uupumaan: niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana! Pikku-neiti nukkui tyytyväisenä kantorepussa, mutta kun ei voitu olla varmoja, kuinka kauan lumimyräkkää kestää. Eli U-käännös ja takaisin autolle. Lapinkoirilla oli ainakin hauskaa, kun oli mukavan vilpoista ja luntakin satoi! Itsellä meinasi jossain vaiheessa vähän hymy hyytyä, kun auto ei tuntunut lähestyvän ollenkaan eikä tosiaan voitu tietää, kuinka paljon ja kuinka kauan lunta tulisi - mutta perille päästiin ihan sujuvasti kuitenkin. :)

Autolla huristeltiin vähän alempana sijaitsevalle majatalolle. Siellä syötiin hyvin, maistuvasti ja halvalla.

Ja loppuun vielä fiilistelykuva kotimatkalta, auton ikkunasta napattuna: